Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2022

Hyvä markkinointipeli herättää nopeasti pelaajan huomion ja pitää pelaamisen kynnyksen mahdollisimman pienenä unohtamatta hauskuutta ja jännitystä. Tällä taataan positiivinen mielikuva pelin järjestäjän brändistä ja tuotteesta, sekä saadaan pelaaja kokeilemaan peliä uudestaan, jonka kautta myös mainoksen parissa vietetty aika saadaan useisiin minuutteihin.

Mainospeli saavuttaa koukuttavuutensa ja miellyttävyytensä, kun se on tietysti hauska ja leikkisä, sekä myös jujultaan tarpeeksi yksinkertainen ja nopeasti omaksuttava. Liian vieraalta, monimutkaiselta tai haastavalle vaikuttavan pelin kohdalla kuluttajalle saattaa tulla osallistumisen kynnys liian isoksi. Palkitsevaa ja innostavaa markkinointipelissä on esimerkiksi pisteiden kerääminen, tasoilla eteneminen, palkinnon tavoitteleminen tai muut kevyet haasteet ja kilpailu muita vastaan, joiden kautta pelaaja saa koettua onnistumisen tunnetta.

Markkinointipelien tuottama mielihyvä perustuu onnellisuus- ja mielihyvähormonin, dopamiinin eritykseen. Dopamiinia tuotetaan aivojen hypotalamuksen tyvitumakkeissa ja muun muassa palkitsevat, leikkisät pelit lisäävät sen tuottoa. 

Asiakas nauttii pelin pelaamisesta ja kokemus samanaikaisesta markkinoinnista jää positiiviseksi. Brändistä luotu kuva on siis myönteinen ja asiakas aktiivisesti tutustuu siihen omasta tahdostaan paremmin kuin esimerkiksi ohimenevän some-mainoksen välityksellä.

Pelkästä serveristä eli palvelimesta maksaminen verkkosivuillesi saattaa tuntua säästämiseltä, mutta asia on oikeastaan päin vastoin. On monia syitä siihen, miksi verkkosivujen ylläpitopalvelu on nykyään tärkeä osa mm. sen suhteen miten helposti verkkosivusi on löydettävissä hakukoneista.

Verkkosivujen ylläpito vaikuttaa merkittävästi markkinointiin, koska digitalisaation myötä verkkosivuista on tullut yksi tärkeimmistä ellei jopa tärkein markkinointikanava – riippuen hieman yrityksestä. Kun halutaan tietää lisää yrityksestä, tutustua siihen tai hankkia sen palveluja, ensimmäinen askel on yleensä googlaaminen. Yksinkertaista. Toisilla kotisivut toimivat informaatiivisina, toisilla yhteydenoton välikätenä ja joillakin myynnin välineenä verkkokaupan muodossa, joista tuotteita tai palveluita ostetaan suoraan. 

Kaikki nykypäivän digitaalinen kehitys on nopeata ja sivujen ja sen osien päivityksiä tulee usein ja siksi nettisivujenkin kehityksessä, kilpailukyvyssä ja toimivuuden takaamisessa pitää olla tarkkana.

Verkkosivuilla ilmenee aina jonkin sortin bugeja ja muita korjattavia asioita päivityksien myötä. Siksi on hyvä olla palvelu, joka säännöllisesti korjailee häiriöitä ja pitää verkkosivut sujuvasti toimivina. Kävijöiden kärsivällisyys ei kestä ikuisuuksiin. Samalla sivujen kaatumisen todennäköisyys minimoidaan sekä myös murtautujat saadaan pidettyä loitolla. Lue tästä lisää blogissamme Panicin WordPress-ylläpito – miksi se on turvallinen ja kannattava?

Kun nettisivuja kehitetään tekniikan lisäksi ulkoasultaan ja sisällöltään, ne pysyvät viihtyisinä kävijöille ja kävijäliikenne kasvaa. Ulkoasun ja sisällön päivittämisellä tarkoitetaan sitä, että kuvia ja tekstejä lisätään, poistetaan tai korvataan yhteistuumin kanssanne sen mukaan, mikä on ajankohtaista. Tällaiset sivut, joita päivitetään laajasti ja toistuvasti, pysyvät myös korkealla hakukoneissa. Liiketoiminta siis kasvaa ylläpidon tarjoamien toimintojen myötä. 

Tämänhän voisi suurpiirteisesti tehdä itsekin, miksi se siis vaatisi erillistä palvelua? 

Ajankäyttö, vaivannäkö ja taito tulevat kuitenkin nopeasti vastaan. Verkkosivujen päivittämisestä huolehtiminen on erittäin tärkeää, sillä yllä mainitusti siitä on monia välttämättömiäkin hyötyjä. Kaiken muun tärkeän tehtävän ohella verkkosivuista huolehtiminen kuitenkin jää usein hieman taka-alalle. Jätä siis turha huoli pois sen hoitamisesta ja anna tehtävä ammattilaisten käsiin. Näin takaat myös, että kaikki verkkosivuihisi liittyvä huolto, uudistaminen ja päivittäminen, tietoturvan säilyttäminen ja monet muut asiat osataan varmasti tehdä ja ne tulevat hoidettua perin pohjin. Huippuluokkainen ammattitaito tekee sivuistasi priimaa kamaa! 

Panicin WordPress-ylläpitoon kuuluu lukuisia palveluita, joista voit lukea lisää blogistamme Panicin WordPress-ylläpito – miksi se on turvallinen ja kannattava?. Tarjoamme ylläpidon edullisesti ja meiltä saa valita ylläpidon palvelutason omien tarpeiden mukaan.

—————————————————————————————————————————